Valta vaihtuu Porin Puukalusteessa

Porin Puukaluste

Valta vaihtuu Porin Puukalusteessa

Porin Puukaluste Oy:n omistaja Antti Hacklín alkoi valmistella siirtymistä pois toimitusjohtajan tehtävästä jo pari vuotta sitten myymällä osan omistuksesta Tomi Vikströmille, joka on nyt ollut yrityksen toimitusjohtaja jo toista vuotta. Tomi oli jo pitkään ollut yrityksen palveluksessa, joten yhteistyö heidän välillään toimii hyvin. Molemmat olivat kuitenkin huomanneet, ettei roolien muuttaminen ollut ollenkaan niin helppoa kuin olisi luullut. Hallitustyöskentelyä ei ollut vielä varsinaisesti käynnistetty, vaan hallitus kokoontui vain pakollisiin kokouksiin ja toimi enemmänkin kuin johtoryhmä.

Tavoitteista Tuloksiin

Antti ja Tomi ottivat muutosprosessin tueksi LMI:n Tavoitteista Tuloksiin -johtajuusvalmennuksen, valmentajana Hanna Tuominen. Ajankäytön hallintaan ja tehokkuuteen keskittyvä ohjelma toimi Hacklíninkin tilanteessa, vaikka hänen kohdallaan kyse olikin operatiivisen toiminnan vähentämisestä siirryttäessä hallituksen puheenjohtajan rooliin. Alussa kumpikin määritteli omat tärkeimmät tavoitteensa ja niiden työstäminen muodosti valmennuksen rungon ja sisällön. ”Ohjelmasta löytyi paljon eväitä, jotka saivat pohtimaan, teenkö nyt oikeita asioita. Mielestäni lisäsin paljon delegointia.” pohtii Antti Hacklin.

Kokemusta on vaikea korvata

Antin pitkää kokemusta ja vahvaa osaamista projektien hallinnassa on vaikea korvata. Häntä tarvitaan siksi edelleen myös yrityksen operatiivisissa töissä, vaikka hän nyt siirtääkin asiakkuuksia ja projekteja yksi kerrallaan nuoremmalle polvelle. Se tekee tilanteesta erityisen haastavan. Tomi hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä, mutta edeltäjän läsnäolo arjessa tekee johtamisesta enemmänkin parityöskentelyä. Tomin on vaikea viedä asioita eteenpäin oman näkemyksensä mukaan, jos hallituksen puheenjohtajalla on vähänkin erilainen näkemys toimintatavasta.

Muutos lähtee asenteesta

Käsittelimme valmennuksen aikana molempien kanssa paljon henkilökohtaisia haasteita roolituksessa ja pohdimme muutoksen toteutumista haittaavia esteitä. Määrittelimme toivottuja ja tunnistimme ei-toivottuja toimintatapoja sekä rakensimme uutta ajattelutapaa kummankin omassa roolissa tärkeistä töistä ja käytännöistä, jopa omasta identiteetistä sekä tarpeesta muuttaa sitä.

Tomi kertoi valmennuksen vahvistaneen luottamusta omiin ajatuksiin ja toimintamalleihin. Se taas lisäsi rohkeutta toimia omien näkemysten mukaisesti. Oman vision täsmentyminen auttoi priorisoimaan omia töitä arjen kiireiden keskellä ja jakamaan enemmän vastuuta nuorille, jotka ottivat projekteja ja myynnin tehtäviä innokkaasti vastaan ja pystyivät kasvamaan uusien tehtävien myötä. ”Aikaisemmin en ole delegoinut asioita riittävästi, olen ollut siinä liian varovainen. Oli hienoa nähdä organisaation motivaation kasvavan vastuun ja luottamuksen antamisesta tiimille.” kertoo Tomi.

Priorisointi on kaiken perusta

”Ehkä parasta koko valmennuksessa oli priorisointikyvyn paraneminen. Oppi tosiaan pistämään asiat tärkeysjärjestykseen.” toteaa Tomi valmennuksen hyödyistä. Priorisoinnin kehittyminen vaikuttaa moneen ja erityisesti kiireen keskellä se on todella keskeinen taito. Se auttaa rauhoittamaan tilanteen ja keskittymään olennaiseen, näkemään oikeat asiat, joihin pitää tarttua ja yksinkertaistamaan, delegoimaan tai jopa kokonaan poistamaan vähemmän tärkeät työt.

Muutos ei tullut valmiiksi Tavoitteista Tuloksiin -prosessin aikana, mutta molemmat sekä Tomi että Antti totesivat valmennuksen antaneen hyvän sysäyksen sen vauhdittamiseksi. Priorisointi, tehtävien uudelleen organisointi ja yhä laajempi vastuuttaminen jatkuvat edelleen. Yritys on siirtymässä kohti uutta aikakautta toimivan hallituksen luotsaamana.

Kuvassa hpj. Antti Hacklín (vas) ja tj. Tomi Vikström. Porilainen julkisiin tiloihin kalusteita valmistava Porin Puukaluste Oy on juuri palkittu vuoden 2025 puuteollisuusyrityksenä. Palkinnon jakoi Puuteollisuus ry. Palkinnon taustalla on hyvä maine ja tunnettuus markkinoilla sekä taloudellisesti kannattava toiminta.