Cowboy-myytin synty
Aidot cowboyt tekivät aikansa matalapalkkatyötä rankoissa työolosuhteissa. Erityisten karjan ajaminen kaupunkiin junalle sieltä teurastamolle kuljetettavaksi oli sitkeyttä vaativaa hommaa. Samoissa vaatteissa viikkotolkulla, samaa yksitoikkoista ruokaa syöden. Nukuttiin missä pystyttiin, satoi tai paistoi.
Ei ihme, että viimein kaupunkiin päästyään nämä arjen sankarit halusivat siistiytyä ja nauttia elämästään, varsinkin kun he saivat palkkansa siellä. Välillä tapahtui varmasti ylilyöntejäkin. Niiden seurauksena näitä karjapaimenia alettiin kaupungeissa vieroksua ja heitä mustamaalattiin aikansa mediassa. Heistä tehtiin hurjempia kuin he olivatkaan.
Uutiset muuttuivat pian viihteeksi. Eipä aikaakaan kun cowboyt heiluivat pistoolit paukkuen rettelöimässä milloin missäkin. Ja heidän maineensa vaan kasvoi. Lopulta jotkut oikeat karjapaimenet – ja wannabe-cowboyt – alkoivat imitoida tätä käyttäytymistä, vaikka siinä kohtaa aika oli jo ajamassa tästä aidosta ammattikunnasta ohi.
Mitä oikeasti tiedät sankaristasi?
Mieti seuraavaksi sankarijohtajaa. Mitä oikeasti tiedät hänestä julkisuudessa luodun ohuen kuvan ja muutaman häneltä oppimasti lempisitaattisi lisäksi? Minkälaista hänen arkensa oikeasti on nyt ja mitä se on ollut aiemmin? Millaisissa ulkoisissa olosuhteissa hän on joutunut toimimaan? Miksi hän on päätynyt ajattelemaan asioista tavalla, joka valtasi otsikot myöhemmin?
Huomaat nopeasti mitä tarkoitan. Sinun ei kannata imitoida sankarijohtajaasi.
Sankarijohtaja on aina myyttinen
Johtajien aikalaiselämäkerrat ovat cowboy-viihteen tyyliin usein joko autobiografioita tai myötämielisen elämäkerturin näppärästi kokoamia vetäviä tarinoita, joissa asiat tyypillisesti esitellään kohteensa kannalta sangen suotuisassa valossa.
Vasta myöhempi historiankirjoitus valaisee asioita täydellisemmin. Toki monet ovat sitä mieltä, että henkilö on tuolloin jo niin passé, ettei häneltä voi oppia enää mitään, kun maailma on täysin muuttunut: ”been there, done that – in the 90’s”, kuten vielä jokin aika sitten hymähtäen sanottiin.
Entä jos päätätkin lukea johtajan johtamistyyliä analysoivan kirjan tai artikkelin? Se voi joskus olla hyvä ajatus. Toisaalta vain hänen ammatillisen rooliinsa huippuvuosiin ja sen kontekstiin keskittyen et todennäköisimmin opi, miten hän on omiin valintoihinsa päätynyt.
Kukaan ei ole täydellinen. Tosiasiassa jokainen kokee olonsa silloin tällöin epävarmaksi. Me ihmiset teemme toisinaan virheitä tai sähläämme muuten. Niin tekee sankarijohtajakin, muttei välttämättä paljasta sitä kertoessaan menestyksekästä tarinaansa. Olosuhteet ja elämä ympärillämme ovat lisäksi erilaiset.
Mikä neuvoksi?
Lyhyesti sanottuna paras neuvo on tämä: analysoi vähemmän sitä mitä joku toinen tekee. Älä ole viihteestä ammentava wannabe-cowboy!
Keskity siihen mitä itse teet. Sillä siinähän sinun fokuksesi tulisi olla!
Miten asetat tavoitteet itsellesi ja muille? Miten teet ja toteutat suunnitelmia kohti näitä tavoitteita? Miten hyödynnät ympärilläsi avautuvia mahdollisuuksia? Miten motivoit itseäsi ja muita? Miten seuraat ja mittaat saavutettuja tuloksia? Miten pidät elämäsi itsesi näköisenä?
Kun haluat kehittää itseäsi ja toimintatapojasi, tavoitteellinen valmennus on hyvä vaihtoehto.
Kun haluat myyttisen johtajan ammattilaisviihdettä, suosittelen sinulle lämpimästi sitä tarjoavaa koulutusta tai konferenssia. Niillekin on aikansa ja paikkansa, katsommehan me silloin tällöin edelleen lännenelokuviakin. Niissä on totta vain siteeksi. Se on hyvä muistaa myös viihtyisän konferenssin cocktail-tilaisuudessa.
Hassua sinällään, tuloksellisen valmennuksen ja ammattilaisviihteen hinta on suunnilleen sama. Kysymys onkin: kummalle sinä annat pitemmän päälle suuremman arvon?
Ilkka Huikko
LMI johtajuuskehittäjä
